sunnuntai 20. helmikuuta 2011

häämessut ja hääsälä

Anteeksi, armaat lukijat, että en ole viime aikoina päivittänyt blogia. Ei ole ollut mitään kerrottavaa! Jotenkin mun häähössötysmotivaatio on ollut vähän kateissa viime päivinä/viikkoina ja olenkin hieman toivonut, että häät voisi vain järjestää (ja maksaa) ihan itse itsensä, niin ei tarvitsisi kaikenlaista miettiä.

Tänään kävin kuitenkin häämessuilla, kun täällä Jyväskylässä sellaiset järjestettiin nyt viikonloppuna. Meidän häihin liittyen sieltä ei kyllä oikein löytynyt mitään uutta, kun meillä kuitenkin on jo juhlapaikka ja valokuvaaja ja pändi ja sormus varattuna/hankittuna ja kolttukin aika varmasti jo katsottuna. Ja tieten nuo juhlapaikat ja pitopalvelut ja muut oli näitä Jyvässeudun, mikä ei meidän kannalta ole niin hirveän hyvä juttu. Tosi hienoja kakkuja oli yhdessäkin pöydässä, mutta voisi tulla vähän kalliiksi kuljettaa hääkakku Toivakasta Kokkolaan... Puhumattakaan siitä, mitä sille kakulle voisi matkalla tapahtua, etenkin jos viimekesän kaltaisia helteitä saadaan. Lisäksi messuilla suurin osa oli sellaisiin perinteisiin valkoisiin häihin varmasti hyviä juttuja, mutta meidän häihin vähän liian... tylsiä tai persoonattomia tai kalliita. Mutta oli kuitenkin kiva käydä haistelemassa häähumua ja osallistumassa arvontoihin ja syömässä karkkia :D. Ja taisipa hääkuume tarttua seuralaisena toimineeseen kaveriini kuitenkin :).

Hääfoorumi välillä vähän pelottaa mua. Tunnen itseni ihan urpoksi uiveloksi siellä, kun en tajua jotain lautasliinarenkaita ja koristehiekkoja ja vessakoreja. Viimeisimpiä pohtivat ensi kesän morsiamet siellä jo syyskuussa! No, nyt tiedän minäkin mitä ne on. Ei me mitään vessakoreja välttämättä tarvittaisi, mutta olen kyllä nähnyt Tiimarissa yhden soman korin! En tosin tiedä, haluanko mä jotain vessakoria sinne meidän juhliin. Mutta kai sille korille voisi tulla jotain muuta käyttöä juhlissa? Se on nätti! Ja oikean värinen. Oikean värisiä asioita on välillä hankala löytää. Ehkä se on silti turhaa krääsää. Ehkä. Hankala pitää aivot mukana ja olla silti vähän innostunut. Tuntuu, että on kaksi vaihdetta. Nämä ovat evvk-vaihe ja krääsähulluusintoiluvaihe. Kultainen keskitie olisi hakusessa.

Kattaus hämmentää mua. En mä tiedä, millainen sen pitäisi olla. Voisikohan kattauksen miettimisen ulkoistaa jollekin? :D Ei mulla ole mitään käsitystä, montako servettiä per vieras pitää olla ja mitä pöytäkoristeita mahdollisesti haluan. Ää! No, ainakaan en askartele itse lautasliinarenkaita, se on saletti. Ennemmin taittelen niistä lautasliinoista sammakkoja, kun en muutakaan osaa.

Tulipas tästä sekava postaus. Mutta parempi kai tänne on nyt jotain kirjoittaa välillä, ehhehee.